Jerusalemin Daavidinkaupungin kaivauksissa on löytynyt jäänteitä keskipronssikautisesta linnoituksesta (alustava ajoitus n. 1700 eKr.). Löytö tehtiin Daavidinkaupungin itäpuolella suoritettavien kaivausten yhteydessä. Kaivauksia johtavat Ronny Reich ja Eli Shukron. Kaivauksia tukee mm. Iir David Foundation.
Reichin mukaan linnoituksen muurit ovat suuremmat kuin mikään muuri (säilyneet parhaimmillaan 8 metrin korkeuteen), joka on koskaan löydetty Daavidinkaupungista. Hän pitää myös todennäköisenä, että kyseessä ovat Jerusalemin varhaisimmat linnoituslaitteet. Niistä voidaan päätellä, että Jerusalemista oli jo noin vuonna 1700 tullut kaupunki tai kaupunkikeskus. Massiivisen linnoituksen rakentaminen myös edellyttää huomattavaa taloudellista ponnistusta ja siten myös poliittista valtaa ympäröivän alueen suhteen.
Monday, October 26, 2009
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment